perjantai, 25. marraskuuta 2011

Kuulumisia

Eipäs ole taas tullut pariin kuukauteen kirjoiteltua tänne Matsunon kuulumisia... Syynä voi olla se, että koira on voinut hyvin ja ollut suhteellisen virkeänä.

Tällä viikolla kuitenkin Matsuno alkoi olla taas vaisu eikä halunnut lähteä ulos, käpertyi vain nukkumaan omalle paikalleen. Koska viimeksi eläinlääkärireissulla otetuissa veriarvoissa albumiini ja totaaliproteiini olivat alhaalla, päätin että käydään tarkistamassa ne uudelleen ja otettiin samalla kilpirauhas arvot. Matsunolla pelotti hirveästi eläinlääkärissä, se varmaan muisti kuinka kauhean kipeä se oli viimeksi kun siellä käytiin. :(

Tänään saatiin tulokset verikokeista. Hyvää on se, että viimeksi alhaalla olleet arvot ovat kohonneet normaalille tasolle. Se kilpirauhasen vajaatoiminta kuitenkin löytyi. Arvot ovat todella matalalla, ja eläinlääkäri päätti aloittaa Matsunolle kilpirauhaslääkityksen. Nyt taisi löytyä iho-oireille todennäköisempi syy kuin se munuainen, sillä koira ei ole kipuillut sitä yhtään eikä vatsaa painellessa jännitä ollenkaan. Nyt näyttää siis siltä, että leikkausta tuskin tarvitaan, mikä olisi erittäin hyvä!

Vaikka on aina huono asia, että koiralta löytyy jokin sairaus tai tässä tapauksessa tuo kilpirauhasen vajaatoiminta, on nyt helpottunut olo, kun jokin selkeä syy on löytynyt kaikelle oireilulle ja lääkityksellä voidaan saaha oikein hyviä tuloksia aikaan. Lueskelin tällä viikolla akitan hoito-opasta, jonka sain mukaan Matsunoa haettaessa Sipoosta, ja koiralta löytyy kaikki kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyvät oireet yhtä lukuunottamatta.. Ehkä hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Eli ensi viikolla aloitetaan lääkitys ja katsotaan mihin se johtaa, luulisi kyllä ainakin että koiran kunto kohentuisi. :)

2 kommenttia:

  1. Kovasti paljon tsemppiä Matsun kanssa! Ikävää, että vajaatoiminta löytyi, mutta tosiaankin hyvä että nyt on selkeä syy jota alkaa hoitamaan. Ja onneksi nuo lääkkeet on vaivaan olemassa. Kannattaa varmaankin harkita sen toisen munuaisen poistattamista jossain vaiheessa, kun kuitenkin väärässä paikassa on.

    -Emilia-

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Kokeillaan nyt tuolla Thyroxinilla että miten lähtee menemään, toivottavasti hyvin. Peukut vaan pystyyn! Tuo leikkaus ei ole onneksi tällä hetkellä mitenkään kiireellinen, koska Matsuno ei kipuile munuaista yhtään. Eläinlääkäri on jättänyt taas soittopyynnon Helsingin yliopistolliseen eläinsairaalaan, hän haluaa kysellä sieltä muutamista asioista koskien sitä munuaista, mutta yleisesti ottaen tämä ell jolla Matsunoa käytin ei suosittele leikkausta, jos ei sieltä Helsingin päästä muuta sanota. Mutta jos se alkaa mitenkään vaivata Matsunoa niin varmaankin se pitää poistattaa, mutta koska leikkauksessa on niin suuret riskit, olen päättänyt että en ainakaan vielä tässä vaiheessa siihen lähde. :)

    VastaaPoista